Tietoa lainakatosta ja säännöksistä
Mitä vipeillä tarkoitetaan?
Vipit, eli erilaiset pikalainat ovat yksi kulutusluottojen muodoista. Muita ovat esimerkiksi perinteiset luottokortit, osamaksut ja joustoluotot. Pikalainoja on erilaisia, mutta niistä ehkä tunnetuin ja yleisin on pikavippi. Tyypillistä vipeille on lainan saaminen helposti, nopeasti ja ilman vakuuksia.
Vippiä on mahdollista hakea esimerkiksi internetistä tai tekstiviestillä ja rahat tulevat tilillesi jopa vuorokauden sisällä. Vippien lainasummat vaihtelevat muutamasta sadasta muutamiin tuhansiin euroihin ja ne maksetaan tyypillisesti pois yhden vuoden sisällä.
Kuulostaa mahtavalta, eikö?
Nämä kulutuskäyttöön tarkoitetut nopeat vipit ovat kieltämättä käteviä, mutta niitä ottaessa tulisi muistaa se että aikoinaan pikavippiyrityksiä epäiltiin koronkiskonnasta ihan syystä.
Suomen keskusrikospoliisi päätti kuitenkin vuonna 2008, ettei koronkiskonnan kriteerit täyttyneet, joten tutkimus jäi sikseen.
Sen jälkeen pikavippien korkoja on säännöstelty paljon tarkemmin, mutta ne voivat edelleen olla huomattavasti kalliimpia käyttää kuin esimerkiksi perinteiset luottokortit. Pikavippien todelliset vuosikorot voivat helposti nousta moniin kymmeniin prosentteihin, minkä vuoksi niitä ei suositellakaan yhtään isompiin hankintoihin.
Tällä hetkellä on kuitenkin käytössä mukava korkokatto, josta kerron hieman myöhemmin lisää!
Jos lainan tarpeesi on siis vain muutamia satasia ja pystyt maksamaan sen hyvin pian pois, voisi pikavippi olla hyvinkin realistinen vaihtoehto jos itselläsi ei ole luottokorttia tai avonaista joustoluottoa valmiina.
Pikavippiä voi saada kuka vain yli 18 -vuotias (joillain palveluntarjoajilla yli 20 -vuotias) ja luottotiedoiltaan puhdas hakija. Jos taas tarpeesi on useammalle tuhannelle eurolle, kääntyisin mieluummin erilaisten pienlainoja tarjoavien yritysten suuntaan.
Joustoluotto
Mainitsinkin jo tuossa aiemmin toisen, hieman erilaisen vipin muodon, eli joustoluoton, jota kutsutaankin tämän päivän pikavipiksi ja hyvästä syystä.
Joustoluottoa on mahdollista hakea, kunhan luottotiedot ovat kunnossa ja ikää on riittävästi.
Joustoluotossa pyydät lainatarjouksen palveluntarjoajalta, joka avaa sinulle luottotilin, jolta voit tarvittaessa ottaa vain sen määrän kuin itse tarvitset. Tämän jälkeen voit saman tien maksaa käyttämäsi luoton takaisin, minkä jälkeen pystyt uudelleen käyttämään samaa tiliä luoton ottamiseen.
Kuulostaako tutulta? Muistuttaako luottokortin toimintaperiaatteesta?
No ei ihme, mutta joustoluottoa voi olla helpompi saada, sillä luottokortteja varten sinulla tarvitsee useimmiten olla vakituinen työpaikka ja tulot ja vaikka mitä.
Tänä päivänä säännöllisen työn saaminen ja tekeminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Luonnollisesti myös joustoluottofirmat arvostavat säännöllisiä tuloja ja antavat tällöin herkemmin matalemmat korkoprosentit, mutta ne eivät ole täysin ehdottomat kunhan luottotiedot ovat kunnossa.
Tästä johtuen joustoluottojen todelliset vuosikorot voivat olla mitä vain vajaasta 5 prosentista melkein 40 prosenttiin saakka.
Joustoluotto on siis mahdollisesti hieman edullisempi kuin pikavippi, sillä siinä otetaan enemmän huomioon myös yleistä taloudellista tilannettasi.
Erilaisia vaihtoehtoja vertaillessa tulisi siis ottaa huomioon tietysti se kuinka paljon lainaa tarvitsee, mikä korkoprosentti vipille luvataan, mutta myös se mitä muita kuluja siihen kuuluu.
Tällaisia muita kuluja voivat olla riippuen vippityypistä esimerkiksi tilinhoitomaksut, kuukausittaiset lainanhoitomaksut ja aivan yksinkertaisesti lainan alussa tuleva käsittelymaksu. Jos pohtimasi vippi tarjoaa yhdeksi luvuksi “todellisen vuosikoron”, tarjoaa se tyypillisesti parhaimman tavan vertailla eri vippien kokonaiskustannuksia. Todelliseen vuosikorkoon nimittäin tulisi kuulua sopimukseen liittyvä nimelliskorko sekä mahdolliset aloitus- ja kuukausimaksut.
Nyt on hetki toimia
Mainitsin jo aiemmin että juuri tämä hetki, vuosi 2021, on mielenkiintoinen, joten kerron nyt siitä, mutta palataan ensin hieman ajassa taaksepäin.
Vuoden 2020 alkupäässä korona sekoitti koko maailman, pysäytti matkailun ja lukitsi ihmiset koteihinsa etätöihin. Työttömyys nousi kohisten ja ihmiset alkoivat olla ongelmissa kulujensa kanssa.
Tässä kohtaa Suomen hallitus päätti vuoden 2020 kesällä hyväksyä määräaikaisen lakimuutoksen kulutusluottojen korkokattoihin, jotta ihmiset voisivat ottaa niitä turvallisemmin.
Edellisen kerran korkokatto muuttui 1.9.2020, jolloin sen määritettiin olevan 20%. Nyt tämän uuden lain mukaan korkokatto puolittui 10%:iin ja lain oli määrä olla voimassa vain vuoden 2020 loppuun saakka, sillä silloin vielä kuviteltiin että koronasta päästäisiin melko nopeasti ohi.
Hyvin pian kuitenkin huomattiin, että laille olisi tarvetta vielä vuodenvaihteen jälkeenkin, joten sitä päätettiin jatkaa vuoden 2021 syyskuuhun saakka. Samassa lakiuudistuksessa kiellettiin myös erilaisten kulutusluottojen ja luotonvälittäjien palveluiden suoramarkkinointi, mutta se ei ole läheskään yhtä kiinnostavaa, kuin halvemmat luotot.
Eli, jos haluat saada ennätyshalpaa kulutusluottoa, niin nyt on hetkesi!
Jos olet kerännyt itsellesi jo aiempia luottoja, jotka kuitenkin saisit yhden, hieman isomman kulutusluoton alle, voisi tällä hetkellä myös luottojen yhdistäminen olla järkevää.
Näitä harkitessa tulee kuitenkin muistaa se, että määräaikaisen lain väistyessä luottoa tarjoavat firmat voivat jälleen nostaa korkoja aikaisempaan korkokattoon.
Tämä kuitenkin tulisi ilmoittaa selkeästi luottoa hakiessa ja tämä niin sanottu normaali korko tulisi esittää vähintään yhtä näkyvästi kuin tämän hetkinen, edullisempi korko.
Aina ennen luoton ottamista kannattaa aina pohtia kerran jos toisenkin, tarvitsenko tosiaan sen uusimman television, mekon, puhelimen, auton tai minkä tahansa kulutusesineen.
Tai ainakin tarvitsenko sen juuri nyt, vai voisinko odottaa esimerkiksi seuraavaan kuuhun että palkka kilahtaa tilille.
Jos kuitenkin päätyy juuri nyt siihen tulokseen, että kulutusluotto on todella tarpeellinen esimerkiksi sen vuoksi että tarvitset ruokaa juuri nyt, mutta palkka tulee vasta ensi viikolla, niin on mahtavaa että erilaisia vaihtoehtoja on saatavilla ja erityisesti nyt, tänä vaikeana aikana niitä on mahdollista saada edullisemmin kuin koskaan.
Sisällysluettelo
Viimeksi muokattu: